12.1.20

Uusi lämmityslaite

Vanha lämmityslaite tuli tiensä päähän. Smithsin moottori ei oikein vaikuttanut purettavalta, joten nakkasin pienen tutkimisen jälkeen roskiin ja tilasin IKH:lta uuden tarvikelaitteen.
En tiedä, oliko tämä vanhakaan alkuperäinen. Ainakin kennolle tulevat letkut tulevat siten, ettei sivupeltiä saa ilman reiän tekoa paikalleen, joten hieman epäilen että tämä oli jonkun edellisen mestarin viritys. Pölynimuriletkuste tehdyt letkut ja vesijohtohaaroitin ovat allekirjoittaneen käsialaa :-).
Vaikutti, että moottorin laakerit olivat hirttäneet kiinni. Sitä oli kovin raskas pyörittää edes käsin.

Uudeksi lämmityslaitteeksi tuli IKH:n valikoiman hinnat alkaen-malli.
Totesin, että on helpointa ruuvata lämmityslaite takaapäin kiinni tällaiseen vaneriin ja pultata vaneri sitten traktoriin.
Upotin ruuvinkannat.
Lämmityslaite asennettuna paikalleen. Letkut tulivat nyt sisäpuolelle jotta tulevaisuudesa olisi toivoa saada sivupelti mahdollisesti asennettua paikoilleen.
Lämmityslaitteeseen hankin myös IKH:n valikoimassa olevan etupaneelin kahdella 5mm ulosotolla. Letkuksi valikoitui 50mm puruletku, koska se oli ainut hyllyssä oleva sopiva letku.

Valmetin letkuliittimet ovat 38 milliset. Väliin tein holkit 38mm hydrauliikka imuletkusta, jonka ulkomitta on suunnilleen 50mm.
Tässä kuvassa vielä jaloille menevän puhalluksen kiinnitys. Puhallusteho oli loppupelissä hieman pettymys. Laite puhalsi aika kovaa suoraan kennolta, mutta ilmeisesti nuo haitariletkut aiheuttavat melkoisen vastuksen ilmanvirtaan, kun puhallus traktorissa on paljon pienempi. Puhallus on kuitenkin jonkin verran tehokkaampi kuin vanhalla lämmituslaitteella. Heikon lumitilanteen vuoksi ei ole käytännön kokemusta kopin huurtumattomuudesta.